Tuntuuko perinteinen kahvileipä tai pikkusuolainen tilaisuuksissa hiukan liian tylsältä? Selatessa lukuisia eri somekanavia huomasin kuvan, jossa virkamiehet söivät burritoja jonkin sortin kokouksessa.
Alkuun ajattelin, että kyse oli takeaway -eväästä, mutta kyseessä oli talossa olevan keittiön tempaus. Briljanttia ja vieläpä toteutus kelpoista? Juurikin, tehdään ensin täytteet tilauksen toiveiden mukaan, täytetään tortillakuori ja sitten rullataan. Lopputuloksena on epämääräinen pallura, joka halkaisun jälkeen muuttuu silmän ruoaksi.
Tein oman version, joka supersimppeli, mutta tuunaathan sen mukaan kuin itse näet parhaaksi. Ennen kuin pääsin edes alkuun, minua alkoi huolettamaan täyttävyys, kun valtaosa Suomessa myytävistä tortilloista on ravintoarvollisesti köyhiä, mutta markkinoille tullut Myllyn Parhaan OATGOODS Kauratortilla, jossa on käytetty kotimaista kauraa, ja tortilla on myös ravintotiheämpi kuin iso osa muusta tarjonnasta
Burritot isossa mittakaavassa (gluteeniton ja maidoton)
n. 30-40 kpl
Jauhelihatäyte:
1 kg sika-nautajauheliha
0,5 kg herne-maissi-paprika
0,1 kg taco mausteseos tai muu mexicoon viittava maku kombo
0,2 kg jalapeno viipale
0,2 kg tomaattimurska
suolaa, pippuria, öljyä
Yhdistä kaikki kippipannussa ja paistele kunnes sopivan kypsää, nosta sivuun jäähtymään ennen käyttöä.
Riisi:
1 kg Myllyn Paras Basmati Riisi
1 tl kokonaisia neilikoita
1 tl kokonaisia kardemummia
suolaa
Laita kaikki 100ml 1/1gn astiaan, laske vettä niin että kaikki peittyy ja kypsennä höyryssä n. 35-40min (Riippuen kuinka tehokas uuni on). Anna riisin sitten jäähtyä ja kerää pinnasta mausteet pois.
30-40 kpl Myllyn Paras Kauratortilloja
*halutessa salsaa tai cuacamolea
* halutessa juustoa, tämä pysyy kasassa myös ilman!
Kokoa sitten jauhelihaa, riisiä ja halutessa juustoa ja kastiketta n. 100 g per tortillalätty ja rullaa sitten kokoon. Kokoa rullatut burritot leivinpaperilla vuoratulle uunipelille ja paahda n. 200 asteessa 10 minuuttia. Tämän prosessin tarkoitus on, että burritot pysyisivät paremmin koossa, kun ne halkaistaan. Aseta halkaistut burritot grillitaskuun ja reunalle hiukan salaattia niin sinulle loistava tarjottava tilaisuuksiin tai vaikka kokoussyötävä, jolla saat keskustelua aikaiseksi.
* jos tästä pitäisi soveltaa vegaaninen versio, onnistuu se korvaamalla jauheliha kasviproteiini valmisteella ja jättämällä juusto pois.