Kinkkukäärö

Ylijääneet joulukinkut ja laatikoiden jämät voi kääräistä kätevästi voitaikinan sisään. Kinkkukääröstä voi leikata täyttäviä suolaisia paloja, jotka maistuvat varsinkin raikkaan salaatin seurana. Joulun ylijäämiä ei välttämättä tarvitse odotella, vaan ideaa voi hyödyntää jo etukäteen ujuttamalla voitaikinakäärön sisään muita jouluisia makuja, kuten graavilohta ja soseutettua rosollia.

Kinkkukäärö3.jpg

Sinapin rooli on tässä leivonnaisessa tärkeä, sillä se tuo rasvaisuuteen sopivasti särmää. GN-pakkiin saisi mahtumaan koko taikinan kerralla yhtenä pötkönä, mutta jos tekee kaksi pienempää patukkaa, on lopputulos ehkä hiukan kauniimpi. Kinkkukäärö sopii esimerkiksi kokoustarjottavaksi, vitriiniin tai vaikkapa brunssipöytään.

Kinkkukäärö.jpg

Kinkkukäärö - Joulupöydän antimet taikinakuoressa

Tarvitset:
½ kpl Myllyn paras Voitaikinalevyä (GN-mitallinen, eli yhdestä levystä syntyy kaksi patukkaa)
300 g ylikypsää rasvaista lihaa (esimerkiksi kinkun kannat)
300 g perunalaatikkoa tai vaikkapa papusosetta
100 g sipulia
100 g vahvaa sinappia
suolaa, mausteita (timjami, neilikka ja maustepippuri olivat tällä kertaa käytössä)
kanamunaa voiteluun
seesaminsiemeniä koristeluun

Valmista näin:
Suikaloi sipuli ja kuullota se pannulla. Lisää lopussa joukkoon ylikypsä liha.

Kaulitse puolikas voitaikinalevy ohuemmaksi. Levitä keskelle levyä perunasose, sitten sinappia ja sitten paistosta. Käännä taikina täytteen yli ja käännä saumapuoli pöytää vasten. Nosta patukka uunipellille, tee pintaan koristeeksi muutama viilto ja voitele kananmunalla sekä koristele seesaminsiemenillä.

Paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.

Tämä resepti löytyy myös Instagram-videon muodossa. Katso video tästä.

Kinkkukäärö2.jpg

 

Makuklubi

 

Kokin takissa

Kokin takissa

Olen kokki, ruokabloggaaja ja ruokakirjailija Alexander Trivedi. Lapsesta asti olen ollut ruuan kanssa tekemisissä tavalla tai toisella. Ruoka on minulle paljon muutakin kuin työ, vapaa ajalla työstän ruokablogia ja pyrin käymään uusissa ravintoloissa silloin tällöin. Mielestäni hyvä resepti on selkeä ja helposti toteutettavissa sille tarkoitetuissa olosuhteissa. Trendit voidaan nähdä haasteina mutta itse näen ne mahdollisuutena. Olet tervetulut ottamaan yhteyttä mikäli sinulla on kysyttävää :)

Blogin suosituimmat

Tilaa päivitykset sähköpostiisi