Laatu ennen kaikkea - Hanna, Laatupäällikkö

Hanna_uutis

Hanna Willberg työskentelee laatupäällikkönä Myllyn Paras Oy Pakasteella. Laadunvalvonnan päivä alkaa tuotannon kiertämisellä. Kierroksella tarkastetaan linjastolla parhaillaan olevat tuotteet.

-Käymme läpi muun muassa taikinat ja täytteet, ja varmistamme, että pakkauksessa on käytössä oikeat laatikot, oikeanlaiset kelmut ja ajantasaiset päiväykset. Käytännössä siis katsotaan, että kaikki on kuten laatumäärittelyissä on linjattu, Hanna kuvailee.

Myös reklamaatioiden käsittely on tärkeä osa laadunvalvontaa. Huolellinen dokumentointi ja tilastointi auttaa parantamaan tuotantoa jatkuvasti.

- Tilastoinnilla pääsemme käsiksi siihen, miksi reklamaatioita on tullut, ja missä mahdollinen ongelma on.

Laadunvalvonnalla on siis suuri rooli siinä, että Myllyn Parhaan asiakkaat saavat juuri sitä, mitä ovat tilanneetkin. Tärkeä osa työtä ovat myös kerran tunnissa pakkaamosta otettavat tuotenäytteet.

- Laadunvalvonta paistaa tuotenäytteet aina seuraavana päivänä tarkistaakseen, että kaikki erässä on kunnossa. Jos tuote on viallinen, se saadaan tässä vaiheessa kiinni! Vasta koepaiston jälkeen tuote-erä päästetään eteenpäin markkinoille, Hanna kertoo.

Hanna Willbergin lempituotteet

Hanna Willbergistä voi hyvällä omallatunnolla sanoa, että hän tuntee Myllyn Parhaan pakastetuotteet kuin omat taskunsa. Tässä Hannan lempiherkkuja:

Vaniljakierrepulla ja sen ihana vaniljarahkatäyte on suussasulavan hyvä herkku

Kinuskikammassa on ihana makeantäyteläinen kinuskitäyte, jota vaniljakreemi tasapainottaa. Herkun viimeistele rapsakka voitaikina.

Myllyn Paras

Myllyn Paras

Uusimmat