Taikinoitu päärynä

Rukiinen kermaviilitaikina sopii todella hyvin päärynän tai omenan seuraksi. Tässä blogikirjoituksessa taikinoidaan koko hedelmä. Suklaakastike ja aito vaniljajäätelö tekevät taikinoidusta päärynästä erittäin herkullisen kokonaisuuden.

Taikinoitu päärynä

Pakastetaikinat näin yleisesti mahdollistavat hiukan kokeellistakin ruuanvalmistusta. Lähdin tällä pohjalla tutkimaan Rukiista kermaviilitaikinaaa ja pian huomasin, että se sopii todella hyvin päärynän tai omenan seuraksi. Tein ensin piirakkaa, jonka jälkeen totesin, että näinhän on tehty aina. Toisaalta, jos piirakan paras pala on hedelmä niin, miksi ei kannattaisi taikinoida koko hedelmää kerralla? Jo ensimmäisen kokeilun jälkeen olin hämmästynyt, että tällä tavoin saa todella kauniin lopputuloksen, jossa ei ainakaan makua puutu. Koska itsessään päärynä taikinassa voi olla hiukan kuiva, olisi hyvä, että jotain kosteutta tuovaa olisi tämän kanssa tarjolla. Suklaakastike ja aito vaniljajäätelö tekevät tästä taikinoidusta päärynästä erittäin edustuskelpoisen tuotteen.

Jos haluat tehdä tästä tuotteen henkilöstöruokalaan, käytä tölkkipäärynöitä ja yksinkertaisesti laita vain taikinalevy alle sekä päälle. Painele pikkuisen ja paista taikina kypsäksi. Asiakas itse leikkaa kauhalla GN-vuoasta haluamansa palan. Tässä tapauksessa lisäkkeenä toimii mainiosti valmis vaniljakastike.

taikinoitu päärynä 3

Taikinoitu päärynä

12 pax

3 kpl Myllyn Paras ½GN-Rukiinen kermaviilitaikinaa 370 g
6 päärynää (n. 1,5 kg)
halutessa sokeria, kanelia
Tarjoiluun suklaakastiketta ja jäätelöä

Kuori, halkaise ja poista siemenkodat päärynöistä. Jos haluat, voit maustaa päärynät kanelilla ja sokerilla.
Leikkaa taikina neljään yhtä isoon osaan ja aseta jokaisen taikinapalan reunaan päärynä ja käännä taikina sitten päärynän yli.  Painele reunojamyöten taikina kiinni päärynään ja laikkaa sitten ylimääräinen taikina pois. Tee muutama viilto taikinoitujen päärynöiden pintaan ja aseta uunipellille, jossa on leivinpaperi.  Paista 180-asteessa noin 20-25 minuuttia.

Päärynät ovat parhaimmillaan, kun ne tarjotaan haaleina, suklaakastikkeen ja vaniljajäätelön kanssa. Tuote säilyy hyvin 2-3 päivää, mutta suositeltavaa olisi, että se tarjotaan samana päivänä kun se valmistetaan.

Halutessasi, voit taiteilla ylijääneestä taikinasta vaikka kukkasia päärynöiden pintaan.

Makuklubi

 

Kokin takissa

Kokin takissa

Olen kokki, ruokabloggaaja ja ruokakirjailija Alexander Trivedi. Lapsesta asti olen ollut ruuan kanssa tekemisissä tavalla tai toisella. Ruoka on minulle paljon muutakin kuin työ, vapaa ajalla työstän ruokablogia ja pyrin käymään uusissa ravintoloissa silloin tällöin. Mielestäni hyvä resepti on selkeä ja helposti toteutettavissa sille tarkoitetuissa olosuhteissa. Trendit voidaan nähdä haasteina mutta itse näen ne mahdollisuutena. Olet tervetulut ottamaan yhteyttä mikäli sinulla on kysyttävää :)

Blogin suosituimmat

Tilaa päivitykset sähköpostiisi