Vegaanihampurilainen lounasruokalaan

Nyt kun monille se lounasruokailu on joko take away tai harvinaista herkkua paikanpäällä nautittuna, voisi olla syy tehdä hiukan epätyypillisempiä lounasruokia, joten miksipä ei tehtäisi hamppareita. Jotta kaikki ei olisi liian helppoa, tehdään tämän kertainen resepti vegaaniseksi.
Myllyn Paras Briossisämpylä on raaka-ainesisällöltään vegaaninen, joten se on hyvä lähtökohta.

Seuraava iso dilemma on laadukas kasvispihvi, joka voi joko maksaa maltaita eli enemmän kuin koko liha tai sen rakenne voi olla liian haastava isoon tekemiseen. Kaikista näistä, tofu on ehkä helpoin, kun muistaa vaan paistaa sen rapeaksi. Seuraavaksi voisi miettiä miten sen kastikkeen laita? Viimevuosina on tullut jo huomattava määrä laadukkaita kastikkeita vegaaniseen makuun, mutta usein miten ne maksavat niin paljon, ettei niistä ole lounasruuan katemaailmaan. Siispä vegaaninen majoneesi kannattaa tehdä itse, kun ei se kovin vaikeaa ole. Soijamaidossa on juuri niin paljon lesitiiniä, että siitä saa jopa paremman rakenteen, kuin perinteisestä kanamunan keltuaisesta, joten en ihmettelisi, että jos normaaleissakin hampparipaikoissa tarjottaisiin vegaanista majoneesia tavanomaisen sijaan. Nyt kun pihvi, kastike ja kuoret ovat tsekattu, loput lisäkkeet onkin luonnostaan vegaanisia. Toki, voisihan sitä munakoisosta tehdä pekoninkaltaista särää, mutta eiköhän tässä ole jo tarpeeksi työnsarkaa. Kuitenkin hamppareissa on pelkän
kokoamisenkin saralla varsin runsaasti hommaa, jos lounaspaikassa käy se +100 asiakasta.

Vegaanihamppari lounasruokalaan (n. 10 hlö)
1 kg tofua (nämä yleensä myydään 200 g paketeissa)
grilimaustetta (nämä ovat usein miten vegaanisia ja korostavat paistetun makua)
öljyä

Aloita viipaloimalla tofu n. 50 g paloihin. Jos tofu on liian paksua, sitä ei ole mukava syödä hampparin välistä.
Laita tofu reikäpakkiin ja painele pinnasta keittiöpyyhkeellä, jotta suurin osa nesteestä poistuu. Kuumenna kippipannu, ja lorauta siihen tippa öljyä.
Lisää tofut ja paista rauhallisesti keskilämmöllä, jotta tofun pinta rapeutuu. Liian korkeissa lämpötiloissa pinta hiiltyy eikä varsinaisesti rapeudu.
Laita tämän jälkeen mausta tofut ja laita lämpötasolle tai lämpökaappiin odottamaan kokoamista.


2 ps Myllyn Paras Briossisämpylä
(tämä on pakaste, mutta se sulaa huoneen lämmössäkin muutamassa tunnissa)
avaa paketti, avaa kuoret uuni pellille ja paahda uunissa hetki jotta kuoren sisäpinnat hiukan rapeutuvat
Peitä paahtamisen jälkeen, jotta nämä ei kuivu (huomasin että n. 30 minuutissa paahtamisen jälkeen kuoret muuttuvat koviksi ilman peittämistä)

Vegaaninen majoneesi
0,15 kg  soijamaito
0,1 kg  sinappi
0,05 kg etikka
0,05 kg sokeri
1,0 kg öljy
suolaa + makuaineet (esim. valkosipuli, chili, yrtit)

Laita tehosekoittimeen kaikki muu paitsi öljy ja poraa ensin hetki. Lisäää sitten öljy ohuena nauhana ja poraa majoneesiksi.
Kun emulsio on kova ja rakenne mieluinen, mausta suolalla ja lopuilla haluamillasi mausteilla.

Paahdettua sipulia (tuo rakenteita ja makua)
viipaloitua pihvitomaattia (paljon maukkaampi tavanomaisen tomaatin sijaan)
salaatin lehtiä (suosi isoa lehtisalaattia, sen maku sopii hamppariiin äärimmäisen hyvin)
halutessa suolakurkkua/ marinoitua sipulia
Muiksi lisäkkeiksi ranskalaisia, coleslawia?

Kokoa sitten yksinkertaisesti eli pohjaan ja kanteen majoneesia ja sitten järjestyksessä tofu, salaatti, tomaatti ja paahdettu sipulia.
Kun linjastossa tarjotaan hampurilaisia, kannattaa suosiolla koota ne valmiiksi keittiössä tai eri aineksien menekki on vaikea arvioida.
Noin puolituntia pysyy hamppari priimana lämpölinjastossa, mutta siitä eteenpäin laatu alkaa vähitellen laskemaan.

Myllyn Paras Briossisämpylän maku? Yleisesti, maku ei juuri eroa tavanomaisesta. Tästä johtuen nämä kuoret sopivat hyvin ympäristöön, jossa tarvitaan vaikka maidottomia tai kananmunattomia hampurilaiskuoria.
Kokoluokka on vähän tavanomaista pienempi mutta ehkä se oikeuttaa kahteen hamppariin ;)

Vegaaninen hampurilaisannos

 

Kokin takissa

Kokin takissa

Olen kokki, ruokabloggaaja ja ruokakirjailija Alexander Trivedi. Lapsesta asti olen ollut ruuan kanssa tekemisissä tavalla tai toisella. Ruoka on minulle paljon muutakin kuin työ, vapaa ajalla työstän ruokablogia ja pyrin käymään uusissa ravintoloissa silloin tällöin. Mielestäni hyvä resepti on selkeä ja helposti toteutettavissa sille tarkoitetuissa olosuhteissa. Trendit voidaan nähdä haasteina mutta itse näen ne mahdollisuutena. Olet tervetulut ottamaan yhteyttä mikäli sinulla on kysyttävää :)

Blogin suosituimmat

Tilaa päivitykset sähköpostiisi